Kesä 2018

Toukokuun alussa Rurikilla kävi ihana morsian Zinaidan Luna kylässä, pentusia syntyi 8 (5u 3n) 28.6.
Sijoitin yhden tytöistä, joten Hippulaisten etäjäsenenä on nyt Pilvipolun Metsänhippa :)

Läpi kesän käytiin paimentamassa lampaita erilaisilla kokoonpanoilla, useimmiten mukana olivat Rurik ja Aimo.
Jälkimmäisen kanssa käytiin myös parissa jälkikoulutuksessa kesän mittaan.
Juvalla käytiin näyttelyssä 8.7. Rurik Rotunsa Paras Veteraani, Aimo junioriluokasta H ja Tieva-kasvatti Paras Narttu 3 ja vara-Sert :)
Muutakin näyttelymenestystä on tullut, kun Hippulan Jetfire on ahkeroinut itselleen tittelit Tallinna Juniori Voittaja, Viron Juniori Voittaja ja Viron Voittaja 2018 sekä 2 Sertiä Suomesta :)

Saana venytti juoksujen alkua heinäkuun lopulle, joten jouduin siirtämään sen pentusuunnitelmia seuraavaan juoksuun omien opintojen vuoksi.

Hippulaisten vuosittainen kasvattitapaaminen oli elokuun alussa, osanottajia oli runsaasti, koiria paikalla koko ajan 11-18kpl (lähellä asuvat yöpyivät kotona). Lauantaina läytiin paimentamassa, sunnuntaina rallytokoiltiin. Huimia ideoita heiteltiin ilmaan, että ensi kesänä kasvattipäivät olisivat perjantaista sunnuntaihin, katsotaan toteutuuko :D


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentu-uutisia

Pennut kasvaa